Sisustus syntyy monenlaisella budjetilla

Asumismukavuutta voi lisätä tehokkaasti erilaisilla sisustusratkaisuilla, jotka eivät läheskään aina edellytä suuria muutoksia, paljon työtä tai runsaita kuluja. Pienen budjetin sisustusratkaisuja löytää kätevästi haluamillaan hakusanoilla googlettamalla tai esimerkiksi sisustublogeja seuraamalla.

Usein jo pienten yksityiskohtien muuttaminen piristää ja saa kodin tuntumaan raikkaalta. Tällaisia muutoksia ovat esimerkiksi kaapin vetimien tai ikkunaverhojen vaihtaminen, yhden seinän maalaaminen tai valaisimen uusiminen. Nollabudjetin piristys puolestaan on huonekalujen järjestyksen vaihtaminen tai tilan salliessa jopa huonejärjestyksen vaihtaminen. Jos isoja kalusteita ei ole mahdollista järjestää uudelleen, joitakin pienempiä kenties usein on.

Oman näköistä asumista saa myös esimerkiksi lisäämällä viherkasvien määrää tai sommittelemalla seinälle valokuvista tai postikorteista kollaasin. Jollekin seinälle voi myös maalata liitutaulumaalilla liitutaulua muistuttavan seinän, johon voi kirjoitella viestejä tai päivän aforismin. Mielikuvitusta kannattaa käyttää ennakkoluulottomasti. Jos ei ole mahdollista ostaa uutta sänkyä, on ehkä mahdollista hankkia vanhaa sänkyä somistamaan uusi tyyny tai huopa.

Facebookin idea- ja kierrätysryhmät ovat sisustajalle kultaakin kalliimpia inspiraation lähteitä. Lähes jokaiselle aihepiirille on omansa. Erityisen vilkkaana keskustelu käy esimerkiksi ryhmissä, joissa tuunataan tarratapetilla niin huonekaluja, kaapistoja kuin seinäpintojakin. Suosion ymmärtää, sillä tarratapetit ovat edullisia ja helposti uusittavia. Ne voi myös nopeasti poistaa tai päivittää, kun asuminen jälleen kaipaa jotakin piristystä.