Kaupunkien väkiluku kasvaa paitsi työpaikkojen ja niiden myötä toimeentulon keskittymisen vuoksi myös esimerkiksi siksi, että toiveet asumiselle ovat erilaisia kuin ennen. Siinä, missä muutama vuosikymmen sitten ympärille ja asumiseen haluttiin paljon tilaa ja se nähtiin vaurauden merkkinä, nyt yhä useampi haluaa sen sijaan lähelle palveluja, ja on sen vuoksi valmis tinkimään tilasta.

Asuinhuoneistojen sijaan urbaani asuminen levittäytyykin sen seinien ulkopuolelle, kaupungin tapahtumiin ja julkisiin tiloihin: museoihin, kauppakeskuksiin, teatteriin, puistoihin ja vastaaviin paikkoihin. Asumismukavuuksiin voidaankin nähdä laajemmin kuuluviksi myös esimerkiksi hyvät liikenneyhteydet ja liikkumismahdollisuudet.

Kaupunkien kasvaessa asuminen tulee muuttumaan radikaalisti entisestään. Erityisesti asuminen kaupungeissa muuttuu palvelullistamisen suuntaan. Tämä tarkoittaa sitä, että asukkaat eivät enää halua maksaa vain perusasumisesta vuokraa tai asuntolainaa, vaan he haluavat maksaa sen lisäksi myös palveluista. Yksilölliset palvelut voivat olla monenlaisia, esimerkiksi ruokalähetti- ja talonmiespalveluita tai vaikkapa taloyhtiössä yhteiskäytössä oleva kuntosali.

Kaupunkeihin keskittyvä asunnottomuus on laskussa, joskin heikoimmassa asemassa olevien tilanne ei ole parantunut, vaan syrjäytyminen jatkuu. Tilanne palauttaa mieleen hyvän asumisen määritelmän suhteellisuuden. Se, mikä on jollekin vaatimatonta ja puutteellistakin asumista, voi olla toiselle toteutumaton haave. Jollekin riittäisivät seinät ja katto, toisen tavoitellessa jotakin aivan muuta. Tilapäismajoitus ei ratkaise asunnottomuuden ongelmaa. Asuminen pysyvässä kodissa tuo ratkaisuja.